Anna Maailmasi Avartua – Rakkaudesta Japaniin!
Matka-artikkeleja
”Hänelle, joka rakkauden vuoksi matkustaa, tuntuu tuhatkin kilometriä yhdeltä.”
Näin kuuluu vanha japanilainen sananlasku – ja jokainen sana on totta!
Mikä tekee Japanista niin jännittävän, kiehtovan, salaperäisen ja erilaisen? Se, mikä minua hämmästytti eniten astuessani tämän mystisen maan kamaralle ensimmäisen kerran, oli japanilaisten äärimmäinen kohteliaisuus ja kunnioittava kielenkäyttö. Sitä on hyvin vaikea edes yrittää kuvailla, sellaista ei kohtaa muualla maailmassa. Se on jotain, mikä on koettava itse ja tietysti paikan päällä.
Suuret kontrastit eri paikkojen välillä jaksavat yhä ihmetyttää – Tokion muodin mekka Ginzan alue, jossa voisi tuhlata melkeinpä lottovoiton muutamassa tunnissa vetää aina puoleensa omalla modernilla tavallaan. Ginzan alueeseen ja sen loistoon tutustumme kaupunkikierroksemme Tokiossa. Eikä tarvitse kovinkaan kauas matkata, kun löytää itsensä viehättävästä vuoristossa sijaitsevasta “alppikylämäisestä” Takayamasta ja sen Onsenista eli lähdevesikylpylästä. Japanista löytyy yli 3000 Onsenia ja se on meille suomalaisillekin miellyttävän eksoottinen kokemus, jota voin lämpimästi suositella. Tämänkin pääset kokemaan TEMA-matkalla!
Japani on yllättävän pieni maa ja vajaassa kahdessa viikossa ehtii nähdä ja kokea jo uskomattoman paljon sen tarjoamia todellisia kulttuurin helmiä.
Japanilaista keittiötä ei voi sivuuttaa! Voisin väittää Japanin olevan monellakin tapaa jokaisen kulinaristin paratiisi. Ravintolatiheys, ruokalajien moninaisuus ja ennen kaikkea maut ovat vertaansa vailla. Japaniin liitetään lähestulkoon poikkeuksetta Sushi. Pieni selvennys: Sashimi on raakaa kalaa ja Sushi on taas riisiin ja merilevään käärittyä sashimia tai vaikkapa katkarapuja. Tema-opas perehdyttää sinut kiertomatkan aikana lähemmin Japanin keittiön monen moniin saloihin.
Japanilaiset ovat varmasti maailman mahtavin tiimi ja heidän identiteettiään eivät uhkaa kohtaamiset vieraiden vaikutteiden kanssa!
Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta nyt ajattelin kertoa muutamalla sanalla TEMAn todella monipuolisesta ja erinomaisen kattavasta kiertomatkasta Japanissa.
Useimmat haluavat matkustaa Japaniin kirsikkapuiden kukinnan eli Sakuran aikaan. Tähän sinullakin on mahdollisuus TEMA-matkojen kanssa. Sakura on jotain ainutlaatuista kaikkialla Japanissa, jokainen haluaa nähdä kirsikkapuiden kukinnan kauneuden, mikset sinäkin? Me emme kuitenkaan yövy puistoissa, niin kuin japanilaiset tekevät Sakuran aikana, vaan meitä odottavat perillä mukavat hotellit.
Japanin kiertomatka alkaa maan nykyisestä pääkaupungista Tokiosta, jonka tärkeimpiin nähtävyyksiin ehdimme tutustua yhdessä ja sinulle jää mukavasti vapaa-aikaa tutkia tätä maailman suurinta metropolia myös ominpäin. Tiesitkö, että Japanissa on maailman ainoa Keisari? Keisarillisen palatsin näemme kaupunkikierroksellamme. Kierroksen aikana tutustumme Tokion eri kaupunginosiin, joista jokainen on omanlaisensa. Asakusan kaupunginosassa sijaitsee upea Senso-jin buddhalainen temppeli, jossa vierailemme. Temppeliin liittyy tarina Kannon-nimisestä Jumalattaresta, jonka pienen kultaisen patsaan paikalliset kalastajat löysivat lähellä virtaavasta Sumidajoesta jo vuonna 628. Juuri tämän Jumalattaren mukaan kuuluisa kameramerkkikin sai aikoinaan nimensä! Asakusa on yksi niistä harvoista paikoista, jossa aistii vielä vanhan Edon ilmapiirin. Tokioksi kaupunkia alettiin kutsua vasta 1860-luvun loppupuolella. Japanilaisen keittiön antimiin pääsemme tutustumaan erinomaisen lounaan merkeissä. Päivän aikana saat hyvän käsityksen kaupungista ja siitä, mitä kaikkea voit tehdä seuraavana päivänä eli vapaapäivänäsi Tokiossa.
Vapaapäivänä Tokiossa kannattaa poiketa ainakin yhdessä kaupungin monista puistoista. Uenon puisto on erinomainen paikka ihastella kauniiden kirsikkapuiden kukintaa! Samaisessa puistossa sijaitsee myös Tokion kansallismuseo. Täällä vierähtää helposti tunti jos toinenkin.
Tokyo Tower, Roppongin kaupunginosan laidalla, on kirkkaan punainen kaupungin korkein näköalatorni (333 m), joka jäljittelee Pariisin Eiffelin tornia, huikeat näkymät!
Maailman suurimmat kalamarkkinat houkuttelevat aamulla ihmisiä paikalle, niin paikallisia kuin turistejakin. Suuntana siis vapaapäivän aamuna Tsukijin kalahalli. Mieleenpainuva kokemus ja mukava tapa aloittaa päivä Tokiossa.
Shibuya on Tokion tärkeimpiä keskuksia. Täältä löytyvät muodin, ruoan, musiikin ja elektroniikan uusimmat trendit ja Tokion kuuluisin tapaamispaikka, Hachikon-patsas. Patsas esittää koiraa, joka odotti asemalla isäntäänsä joka ilta yli kymmenen vuoden ajan tämän jo kuoltua.
Akihabara on kaikkien elektroniikan ystävien paratiisi. Sieltä löytyy tuttuja tuotteita, mutta myös ennennäkömättömiä uutuuksia, joiden olemassaolosta tuskin oli aikaisemmin edes tiennyt. Kuuluisin erilaista elektroniikkaa myyvä liike on Yodobashi Skiba -tavaratalo.
Harajukun alueella on myös paljon mielenkiintoista tarjottavanaan. Jos haluat nähdä japanilaisten nuorten muodikasta pukeutumista, suunnista tänne hämmästelemään sitä. Täällä on täysin normaalia näyttää mahdollisimman erikoiselta! Takeshita Doori on yksi alueen suosituimmista nuorison ostoskaduista. Täältä voit kävellä kohti Shibuyaa, kuuluisaa Omotesandon bulevardia pitkin. Matkan varrelle jää runsaasti tavarataloja ja pienempiäkin putiikkeja. Ravintolatarjonta on myös runsasta ja kannattaa muistaa, että kaikki ravintolat eivät sijaitse katutasossa!
Vapaapäivä Tokiossa on hyvä suunnitella huolellisesti etukäteen ja sen suunnittelussa sinua auttaa mielellään Tokion hyvin tunteva Tema-opas.
Nyt on tullut aika jättää Tokio, mutta paljon jännittävää ja mielenkiintoista on vielä edessä.
Matkamme jatkuu täsmällisyydestään maailmankuululla luotijunalla eli Shinkansenilla ja päivän päämäärämme on vuoristossa sijaitseva viehättävä, kerrassaan lumoava Takayaman kaupunki, jonka vanhaa ja rikasta käsityöperinnettä Japanissa on aina arvostettu. Jos et ole vielä maistanut Sakea, nyt on sen aika. Useiden japanilaisten mielestä parasta Sakea valmistetaan juuri täällä koska paikallisten vuoristojen virtaavista puroista saadaan Sakeen tarvittavaa arvostettua Takayaman vettä. Junamatka Takayamaan on varmastikin yksi kauneimpia junareittejä Japanissa. Matkan varrelle jää upeita vuoristoisia maisemia teeviljelmineen, ja kirkkaalla säällä näemme alkumatkasta junasta Fuji-vuoren (3 776 m), Japanin korkeimman ja pyhimmän vuoren. Mikäli meillä on hitunen onnea matkassa, Fujin luminen huippu esittäytyy meille jo Tokiossa. Takayamassa yövymme perinteisessä japanilaisessa Ryokanissa eli japanilaisessa majatalossa, joka on mahtava, vertaansa vailla oleva kokemus. Useimmiten Ryokan on vanhahko puutalo ja kaikkia niitä yhdistävät useat tekijät, muun muassa tatami- eli olkimatot, furo-kylpy ja mikä parasta, tunnelmallisen kodikas ilmapiiri. Ryokanissa pukeudutaan sen etiketin vaatimalla tavalla, asusteen saat majatalon puolesta paikan päällä. Täällä nautimme unohtumattoman, perinteisen japanilaisen illallisen. Tässä pikku paratiisissa vietämme yhden yön. Seuraavana aamuna maukkaan japanilaisen aamiaisen jälkeen vierailemme viehättävillä markkinoilla. Näille markkinoille palaa mielellään yhä uudelleen ja kerta kerran jälkeen, ehkäpä juuri niillä vallitsevan ainutlaatuisen tunnelman takia. Täällä tuntee itsensä todella tervetulleeksi japanilaisten maailmaan!
Tutustuttuamme satumaiseen Shirakawagonin kylään, Unescon maailmanperintökohteeseen, saavumme kulttuurisesti rikkaaseen Kanazawaan, jossa perehdymme lähemmin Japanin kulttuurin helmiin. Geishat, samurait ja japanilainen puutarha ovat tänään ohjelmassamme.
Kioto on eittämättä geishojen “pääkaupunki”, mutta Kanazawa on kaupunki, jossa salaperäinen geishojen kulttuuri elää lähestulkoon yhtä voimakkaana. Itse sana geisha tarkoittaa monitaitoista henkilöä, joita he ovatkin. Heidän tehtävänsä on saada vieraan olo mahdollisimman mukavaksi. Geishat keskustelevat, tarjoilevat teetä ja pelaavat esimerkiksi seurapelejä asiakkaidensa kanssa. Paikka, jossa geishat ottavat asiakkaita vastaan on nimeltäään Ochaya eli teehuone ja tällaiseen perinteiseen Ochayaan meidätkin on kutsuttu. Täällä aito geisha kertoo heidän kulttuuristaan. Kuulet tarinoita niin geishojen työstä kuin arkisestakin elämästä. Ihan kaikkea he eivät kuitenkaan paljasta. Ochayaan ei voi mennä asiakkaaksi kuka tahansa, vaan sinne vaaditaan aina kutsu jo olemassa olevalta Ochayan asiakkaalta. Miksi? Tämä siitä syystä, että kutsuja on vastuussa myös uuden asiakkaan laskuista, jotka maksetaan ainoastaan kerran vuodessa. Jos kiinnostuit jo nyt enemmän geishojen elämästä, suosittelen elokuvan Geishan Muistelmat katsomista. Vaikuttava tarina nuoresta tytöstä, jonka perhe myy hänet orjuuteen Nitta-suvun geishataloon. Elokuva on tehty samannimisen kirjan pohjalta ja se voitti Oscar-palkinnon vuonna 2005.
Samurailla on pitkä historia Japanissa. Samurait olivat feodaaliyhteiskuntaluokan jäseniä Japanissa. Nimi tulee klassisen japanin verbistä saburau, joka tarkoittaa sekä vartioimista että palvelemista. Samurait kehittyivät jo 700-luvulla. Bushido, joka tarkoittaa sananmukaisesti soturin tietä ohjasi samurain elämää, se oli tietynlainen eettisten periaatteiden säännöstö. Se käsitti erinäisiä elämänohjeita, jotka ovat säilyneet suullisena perimätietona tai ovat peräisin jonkun tunnetun soturin tai oppineen kynästä. Kanazawassa poikkeamme vierailulle Nomuran samuraiperheen kotiin ja opimme enemmän samurai-sotilaiden historiasta.
Ennen kuin jätämme Kanazawan tutustumme Kenroku-en puutarhaan. Mainio paikka ihailla jälleen eri värisiä täydessä kukassa olevia kirsikkapuita. Japanilaista puutarhaa voisi nimittää kolmiulotteiseksi maisemamaalaukseksi. Perinteisestä japanilaisesta puutarhasta löytyy usein seuraavia elementtejä: saari, kiviä, vesiputous, joki tai puro ja puita, lähde, siltoja, kauniita kivisiä lyhtyjä ja teehuone tai paviljonki. Puutarhan lammikoissa kasvatetaan usein karppeja, joihin liittyy paljon erilaista symboliikkaa. Kävelyämme voisi kuvailla täydelliseksi oppitunniksi japanilaiseen puutarhaan!
Ja matkamme jatkuu – on tullut aika jättää geishojen ja samuraiden maailma. Me otamme nyt kurssin kohti Kiotoa, Japanin kulttuurin kehtoa. Kioto oli Japanin pääkaupunkina yli 1000 vuotta.
Se on tunnettu sen lukuisista temppeleistä ja pyhäköistä, joista muutamaan mekin pääsemme tutustumaan. Itseeni suurimman vaikutuksen on tehnyt hieman Kioton ulkopuolella sijaitseva Fushimi Inarin pyhäkkö. Inari on japanilainen hedelmällisyyden, riisin, maatalouden ja kettujen kami. Japanilaiset uskovat, että Kamit ovat henkiä tai jumaluuksia, jotka elävät kaikessa ja kaikkialla. Inarille pyhitettyjä pyhäkköjä on Japanissa yli 30 000, ne tunnistaa helposti istuvista veikeän näköisistä ketuista, jotka vartioivat portilla.
Tunnuksenomaista Fushimi Inarin alueella ovat sen tuhannet oranssit portit, jotka esiintyvät myös jo aiemmin mainitussa elokuvassa Geishan Muistelmat . Fushimi Inarin Pyhäkkö on mielestäni yksi matkan lukuisista kohokohdista!
Kiotossa pääsemme perehtymään moneen merkittävään Japanin historialliseen tapahtumaan vierailemalla muun muassa Nijon Linnassa ja Kinkakujin Kultaisessa Paviljongissa. Ohjelmassamme on myös Zen-puutarhaan tutustuminen. Siellä meille selviää hauskalla tavalla, miksi kukaan meistä ei ole täydellinen.
Togukawa-shogunaatin perustaja määräsi rakentamaan Nijon Linnan. Linna rakennettiin Tokugawa-shoguneiden virka-asunnoksi Kiotossa. Vaikka Tokugawa-shogunaatti siirsi Japanin pääkaupungin Edoon, nykyiseen Tokioon, keisarillinen hovi ei lähtenyt Kiotosta. Nijon Linnan kuuluisan narisevan lattian arvoitus odottaa meitä Kiotossa, ja siellä se selviääkin.
Kultainen Paviljonki eli Kinkaku rakennettiin alunperin jo vuonna 1397 ja se on rakennus temppelin alueella. Sen kaksi ylintä kerrosta on päällystetty lehtikullalla. Kultaisen Paviljongin ulkopuolella komeilee upea japanilainen puutarha. Rakennus poltettiin vuonna 1950 erään munkin toimesta. Fiktiivisen kertomuksen tapahtumista kirjoitti vuonna 1956 Yukio Mishima, kirja sai nimekseen Kultainen temppeli keskiyössä. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja!
Vapaa-aikanasi Kiotossa suosittelen tutustumista Gion alueeseen. Alueella sijaitsee vaikuttavia buddhalaisia temppeleitä, muun muassa Kiyomizun ja Chion-in’n temppelit. Yasakan shintolaista pyhäkköä on kiva käydä ihastelemassa sen iltavalaistuksessa. Täältä löytyvät Kioton vanhat puutalot, joiden välissä kiertelee mäkisiä polkuja. Tällä alueella näet aivan varmasti myös Geishan tai todennäköisesti useampia.
Kiotoa kutsutaan Japanin muodin mekaksi ja tämän tulet huomaamaan paikan päällä. Uskomattoman tyylikkäästi pukeutuneet ihmiset antavat oman leimansa tälle mahtavalle kulttuurin kehdolle.
Kiotosta teemme puolipäiväretken vaikuttavaan Miho-museoon, jonka on suunnitellut maailmankuulu arkkitehti Ian Pei. Aloitamme vierailun katsomalla museosta ja sen suunnittelusta kertovan filmin, jossa arkkitehti Ian Pei kertoo tästä massiivisesta projektista yhdessä museon perustajan Mikoho Koyaman kanssa. Museo on yksi Japanin modernin arkkitehtuurin todellisista taidonnäytteistä. Tämän jälkeen sinulla on omaa aikaa tutustua museon suorastaan mykistyttävään kokoelmaan.
Kiotosta matkaamme junalla surullisen kuuluisaan Hiroshimaan, jossa vietämme yhden yön. Atomipommin pudotuksesta ja sen vaikutuksista kerrotaan Hiroshima Peace Memorial –museossa, jossa vierailemme saavuttuamme kaupunkiin. Kaupunki jälleenrakennettiin uudelleen toisen maailmansodan jälkeen ja se sai lahjoituksina suuren määrän raitiotievaunuja. Hiroshimassa onkin Japanin laajin raitiotievaunuverkosto. Hiroshiman rauhan muistomerkki on entinen teollisuushalli. Se oli yksi niistä harvoista rakennuksista, joka selvisi räjähdyksestä pystyssä. Japani on julistanut Hiroshiman Rauhan kaupungiksi. Hotellimme läheisyydestä löytyy erinomaisia ravintoloita, joissa voit nauttia illallisen. Japanissa useimmiten parhaimmat ravintolat, samoin kuin hienoimmat ostoskeskukset, löytyvät rautatieasemilta, joten tilaisuuden tullen kannattaa aina kurkistaa rautatieaseman sisälle!
Hiroshiman läheisyydessä sijaitsee kaunis Miayajiman saari. Saari on viralliselta nimeltään Itsukushima, Miayajima tarkoittaa kirjaimellisesti pyhäkkösaarta, lempinimen saari on saanut siis siellä sijaitsevan pyhäkön mukaan. Saarta pidetään Japanissa erityisen pyhänä.
Seuraksi saarella saamme myös japaninpeuroja, jotka syövät lähes mitä tahansa, myös paperiset kartat on syytä piilottaa peuroilta!
Hiroshimasta jatkamme matkaamme tämän kiertomatkan päätepysäkille, joka on Osaka. Osaka on dynaaminen suurkaupunki, joka on kuuluisa ruoasta. Tänne tullaan nauttimaan muualtakin Japanista erinomaisesta ruoasta, oikea kulinaristin unelmakaupunki. Olet varmaan kuullut japanilaisesta luksuslihasta, Kobesta? Sitä markkinoidaan maailman arvostetuimpana marmorilihana. Osakasta löytyy hampurilaisravintola, jonka hampurilaisten pihvit ovat tehty Kobe-lihasta, maistamisen arvoista! Osaka on kuuluisa myös shoppailusta ja yöelämästä. Kuuluisin katu lienee Dotonburi-katu. Hyvät ravintolat, neonvalot, ostoskeskukset ja pienemmät putiikit suorastaan täyttävät tämän kadun. Toki Osakasta löytyy myös historiaa. Keisari Kotoku määräsi Osakan linnan rakennettavaksi jo vuonna 645. Osaka on ollut ajoittain myös Japanin pääkaupunki.
Osakaan päättyy siis tämä TEMA-matkojen mahtava Japanin kiertomatka. Toivon, että edellä kirjoitettu avasi sinulle hieman enemmän Japania. Lopuksi haluamme toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi TEMA-matkojen Japanin kiertomatkalle!
Katso mielenkiintoinen matkaohjelma klikkaamalla seuraavaa linkkiä: https://www.temamatkat.fi/matkavalikoima/aasia/japani/japani-tokiosta-hiroshimaan/
Ps. Mikäli kiinnostuksesi Japania kohtaan heräsi, niin seuraavassa muutama kirjallisuusvinkki sekä linkkejä internetiin, joista saat lisää tietoa Japanista:
Japanin Kulttuuri: Olavi K. Fält, Kai Nieminen, Anna Tuovinen, Ilmari Vesterinen
Joutilaan mietteitä: Yoshida Kenko, suom. Kai Nieminen
Genjin tarina: Murusaki Shikibu
Bushido – Japanin sielu: Nitobe Inazo
Geishan Muistelmat: Arthur Golden
Kultainen temppeli keskiyössä: Yukio Mishima
Haruki Murakamin novellit
Japan! Culture Shock: P Sean Brable
Japani pintaa syvemmältä: Kaisa Porrasmaa
Japan Guide
http://japan-guide.com/
Nippon
http://www.nippon.com/en/
Japan Focus
http://japanfocus.org/
Suomen Jqpanin-suurlähetystö
http://www.finland.or.jp/
Japan Today
http://japantoday.com/
Japan Times
http://www.japantimes.co.jp